Hyvä käsiohjelma auttaa hautajaisvieraita hahmottamaan seremonian kulkua ja antamaan heille muuta tärkeää tietoa tapahtumasta. Tässä tekstissä kerromme, mitä kaikkea hautajaisten käsiohjelmaan voi ja kannattaa sisällyttää. Muista kuitenkin, että ohjelma on viimekädessä läheisten päätös, eikä yhtä oikeaa tyyliä ole.
Ideoita hautajaisten käsiohjelmaan:
Käsiohjelman kanteen voi asetella esimerkiksi menehtyneen läheisen kuvan ja nimen sekä syntymä- ja kuolinpäivän. Siinä voi olla myös esimerkiksi lyhyt runo tai sitaatti. Käsiohjelman ensimmäiselle sivulla kannattaa sijoittaa seremonian aikataulu, kuten alkamisaika, puheet, musiikkiesitykset ja siirtyminen haudalle.
Muista nimetä ohjelmassa seremoniaan osallistuvat henkilöt, kuten pappi, laulajat ja muut puhujat, ja heidän nimensä sekä roolinsa. Käsiohjelmaan kannattaa listata myös musiikkikappaleet, jotka soitetaan tai lauletaan seremonian aikana, ja niiden esittäjät.
Jos seremoniassa on puheita tai muistosanoja, voit sisällyttää niiden lyhyet tiivistelmät ja puhujien nimet. Käsiohjelman takakanteen perinteisesti laitetaan muistotilaisuuden paikan nimi ja tarvittaessa osoite. Ohjelman loppuun voi sisällyttää kiitosviestin, jossa kiitetään osallistujia heidän läsnäolostaan, tuestaan ja osallistumisestaan.
Käsiohjelman ulkoasu ja sisältö tulisi valita niin, että ne kunnioittavat vainajan muistoa. Suunniteltaessa käsiohjelmaa on hyvä kuulla perheen toiveita ja pitää mielessä, että jokainen hautajaisseremonia on ainutlaatuinen.
Hautaustoimisto Toro tarjoaa käsiohjelmat pääkaupunkiseudulla kiinteään hintaan 380€.
Palveluun sisältyy:
1. Ammattigraafikon vedokset omaiselle sähköpostiin hyväksyttäviksi ennen painamista.
2. Kappalemäärä 1-50 kpl (51-100 lisähintaan +70€).
3. Käsiohjelmien paino premium valkoiseen kovakantiseen kartonkiin ja käsiohjelmien valmiiksi taittelu.
4. Käsiohjelmien toimittaminen tilaisuuden vahtimestarille noin tuntia ennen tilaisuuden alkua.
Alla on yksi esimerkki siitä, millainen hautajaisten käsiohjelma voisi olla:
Katso kaikki kirjoitukset