Surun kohdatessa kysymyksiä on paljon. Hautajaisten järjestäminen on ensimmäinen asia pitkällä tehtävälistalla kuolinpesän asioiden hoidossa. Olemme keränneet tänne tietoa, jotka antavat tietoa hautajaisista, ja muistilistoja hautajaisten järjestäjälle.
Hautaustoimisto Toro on toiminut hautausalalla 7 vuoden ajan ja verkossa toimivalla hautaustoimistollamme on jo yli 2 000 tyytyväistä asiakasta Suomessa. Vaihtoehtoina on edulliset, kattavat paketit arkku- ja tuhkahautauksiin, tai itsesuunnitellut hautajaiset haluamillanne arkku-, surukukka- ja kuljetusvalinnoilla. Teemme kaikki hautausjärjestelyt etänä, laadusta tinkimättä, ja olemme yhteydessä puhelimitse tai sähköpostilla teille sopivana aikana. Palvelemme myös tarvittaessa muistotilaisuuden järjestelyissä, perunkirjoituksessa ja hautakiviasioissa. Olemme täällä asiakkaitamme varten kaikissa hautajaisiin liittyvissä asioissa.
Hautausalan muutokset 2020-luvulla – miten digitalisaatio vaikuttaa omaisiin?
Viime vuosikymmenellä hautausala on kokenut hiljaisen mutta merkittävän murroksen. Siinä missä ennen asioitiin kasvokkain, tänä päivänä yhä useampi hoitaa järjestelyt…Lue lisää
Miksi suunnitella hautajaiset etänä? – Helpotusta surun keskelle
Hautajaiset ovat tärkeä ja ainutlaatuinen hetki läheisen hyvästelyyn. Surun keskellä voi kuitenkin olla raskasta hoitaa käytännön järjestelyjä, aikatauluja, valintoja ja…Lue lisää
Hauta-arkut ja uurnat – miten tehdä valinta?
Hautaustavasta riippumatta vainaja asetetaan aina hauta-arkkuun, sillä hautaustoimilaki edellyttää sekä maahan hautaamisen että tuhkaamisen tapahtuvan arkussa. Tuhkausta…Lue lisää
Hautajaisten Valokuvaus
Hautajaisten valokuvaus on tärkeä osa muistojen talteen ottamista, tarjoten lohtua ja yhteyden tunteen omaisille surun keskellä. Valokuvat voivat auttaa säilyttämään…Lue lisää
Pukeutuminen hautajaisiin
Tässä artikkelissa käymme läpi miesten ja naisten hautajaispukeutumisen keskeiset ohjeet. Hautajaisiin pukeutuminen Suomessa on yleensä tummasävyistä ja hillittyä, mikä …Lue lisää
Siunaustilaisuuden kulku
Hautaan siunaaminen Hautajaisten järjestäminen kannattaa aloittaa ottamalla yhteyttä oman seurakunnan kirkkoherranvirastoon, päivystävään pappiin tai hautaustoimistoon.…Lue lisää
Apua perunkirjoitukseen
Perunkirjoitus on ensisijaisesti verotusta varten tehtävä selvitys kuolinpesän taloudellisesta tilanteesta.Lue lisää
Millainen on hautajaisten käsiohjelma?
Hyvä käsiohjelma auttaa hautajaisvieraita hahmottamaan seremonian kulkua ja antamaan heille muuta tärkeää tietoa tapahtumasta.Lue lisää
Hauta-arkun valmistus itse
Ruumisarkku on hautaustoimilain mukaan pakollinen osa hautajaisia, mutta harva tietää, että arkun voi valmistaa myös itse.Lue lisää
Ekologinen hautaus
Kun kestävä kehitys ja ekologisuus ovat muuttuneet osaksi arkisia arvoja, on luonnollista, että ihmiset pohtivat omien valintojensa vaikutusta ympäristöön myös oman elämän päättymisen jälkeen.Lue lisää